Kavioiden hoito
Hevosen kavioiden asianmukaiseen perushuoltoon kuuluu säännöllinen kengitys tai mikäli hevosesi on kengättä niin vuolu. Hevosen suositeltava kengitysväli on yksilöllinen, mutta kaviot olisi hyvä tarkastaa 4 – 8 viikon välein, riippuen hevosesi käytöstä. Huolehdi myös, että tarhojen pohjat ja kuivike karsinassa tai pihatossa on asianmukaisessa kunnossa. Liikunta ja ravinto vaikuttavat myös oleellisesti kavioiden kuntoon.
Kavioiden uloimman kerroksen eli sarveisseinämän kosteusaste vaikuttaa kavioiden kestävyyteen. Asianmukaisissa olosuhteissa (ravinto, liikunta, alusta) hevonen pääsääntöisesti itse säätelee kavion optimaalista kosteustasapainoa. Liian kuivat tai kosteat kaviot ovat alttiimpia kaviovaurioille esim. halkeamille, lohkeamille. Tyypillinen kosteusvaje kavioiden pinnassa kesäisin on sarveisseinämän uloimman osan eli kiillekerroksen kuivuminen, etenkin ruununrajassa. Monet kavioiden hoitotuotteet sisältävät kaviolle haitallisia aineita kuten tervaa, formaliinia ja haitallisia liuottimia. Vääränlainen ja turha kaviotuotteiden käyttö voi muuttaa kavioiden optimaalista kosteustasapainoa ja heikentää kavioiden laatua, etenkin heikkolaatuisten kavioiden osalta.
Konsultoi aina kengittäjää ja eläinlääkäriä hevosesi kavioiden kunnosta sekä mahdollisen hoidon tarpeesta.
Derma10 Heel balm ja Derma12 finishing oil -tuotteissa on tarkoituksella estetty pakkauksen avulla tuotteeseen likaisen pensselin tai vastaavan laitto. Näin tuotteet pysyy hyvinä ja tiedät mitä kavioihin laitat.
Kaviopaiseen hoito
Kaviopaiseen hoito perustuu kavionpohjan anturan pehmentämiseen, jotta kaviopaise pääsee helpommin puhkeamaan. Derma1 skin care shampoon avulla voit tehdä kaviopaisehauteen. Oletettuun kaviopaisekohtaan laitetaan Derma1 skin care shampoolla läpikasteltu pumpuli/sideharso. Kavion ympärille kierretään liimasideharsoa, päälle muovipussi ja teipataan kiinni. Puhkeamisen jälkeen joudutaan kavionpohja usein kovettamaan jodin avulla. Kaviopaiseen hoito edellyttää yhteistyötä eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa.
Älä käytä tuotteita joiden ainesosia et tiedä!


Kavioiden hoito SOLHEDS Derma-tuotteilla
Derma10 Heel Balm on vedetön kosteusvoide kavioiden hoitoon. Derma10 Heel Balm antaa myös kauniin kiillon kavioille. Derma10 Heel balm on ruununrajaan hierottava tehohoito halkeileville kavioille. Derma10 Heel Balm – voidetta voi käyttää hevosesi yksilöllisen tarpeen mukaan.
Derma12 Finishing Oil on kavioiden kosteusöljy, joka jättää huikean kiillon kavioille. Hevoset, jotka ovat paljon sisällä karsinoissa, saattavat kärsiä erityisesti kavioiden kuivuudesta. Hiero Derma10 Heel balm voidetta ruununrajaan 1-3 kertaa viikossa. Öljyä kaviot tarvittaessa jopa päivittäin Derma12 Finishing öljyllä.
Osalle hevosista voi kavioiden pintaan, anturaan ja säteen uurroksiin muodostua haitallista mikrobikasvustoa (esim. bakteeri, sieni). Mikrobikasvuston hallintaan voi kaviot pestä Derma1 Skin Care shampoolla. Kostuta kaviot ja hiero Derma1 shampoota ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia ja huuhdo shampoo pois. Mikäli hevosesi käyttää ”buutseja”, tulee buutsit muistaa desinfioida ja pitää puhtaana myös sisältä.
Derma10 Heel balm ja Derma12 finishing oil -tuotteissa on tarkoituksella estetty pakkauksen avulla tuotteeseen likaisen pensselin tai vastaavan laitto. Näin tuotteet pysyy hyvinä ja tiedät mitä kavioihin laitat.