Yritys

Tilla Oy on vuonna 2013 perustettu yritys SOLHEDS-brändin ja Derma-tuoteperheen takana. Yrityksemme tavoite on edistää eläinten hyvinvointia.

Toimintamme lähtökohtana on kehittää markkinoille ylivertaisen laadukkaita ja luotettavia, eläimille suunnattuja hyvinvointituotteita. Siksi kaikki tuotteemme on valmistettu puhtaista luonnon raaka-aineista, kehitetty lääkekehitysmallia mukaillen ja testattu asianmukaisesti.

Yrityksemme perustaja Saija Pihkanen on biokemian maisteri, joka on toiminut tutkijana eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ja vuodesta 1995 lähtien bio- ja lääketeollisuuden johtotehtävissä vastaten aiemmissa työpaikoissaan mm. tieteellisten innovaatioiden kaupallistamisesta, myynnistä ja markkinoinnista sekä tuotekehitysprojektien vetämisestä. Yritystoiminnan ohella hoitaa Saija omalla Solhed-hevostilallaan päivittäin niin hevosia, kissoja kuin koiriakin. Samaiselta hevostilalta juontaa juurensa myös brändimme nimi. Yrityksen nimi puolestaan tulee Saijan silmäterältä, Tilla nimiseltä suomen pienhevostammalta, jolle tuotteet alunperin on kehitetty.

Derma-tuoteperhe on yrityksemme oma innovaatio. Idean äiti on perustajamme Saija Pihkanen, joka on jo vuodesta 2000 lähtien tutkinut kesäihottumaa ja hakenut tautiin luonnonlääkinnällisiä hoitoja. Hevostilan ja kesäihottumaisen hevosen omistajana oli eläinten iho-ongelmat tullut hänelle liiankin tutuksi. Markkinoilta ei löytynyt kesäihottumaan yhtään tehokasta hoitotuotetta, joten Saija päätti kehittää itse sellaisen. Vankan biokemian ja lääkealan taustansa ansiosta kehitystyö onnistui niin hyvin, että pian tutut hevosalan ammattilaiset, yritykset ja eläinlääkäritkin alkoivat kysellä Saijan reseptin perään. Ensimmäinen Saijan kehittämä ja markkinoille tuotu hoitovoide kesäihottumahevosille oli Summer Relief, joka löytyy Derma-tuotesarjasta entistä parempana ja tehokkaampana Derma2 Tehoseerumi tuotteen nimellä. Kiinnostuksen kasvettua päätti Saija ottaa elämälleen uuden suunnan, ryhtyä yrittäjäksi ja keskittyä kehittämään eläinten hyvinvointituotteita.