Jessica ”Jessi” Grönlund

Olen Jessica ”Jessi” Grönlund 24-vuotias suomenhevosratsastaja. Aloitin ratsastusurani 3-vuotiaana ja ratsastin pitkään islanninhevosilla ennen kuin puoliveriset kouluhevoset ja lopulta suomenhevoset sulattivat sydämeni. Minulla on 2 hevosta, tamma Aamun Ihme ”Mambu” ja ruuna Minimatti ”Masa”. Kilpailen Minimatin kanssa aktiivisesti esteitä sekä koulua, meillä on startteja ja tuloksia kansalliselta 110cm tasolta sekä jopa VaB kouluradoilta. Minimatti on nimensä mukaisesti pieni ja tavoite kaudelle 2016 on loppumitata herra ja nähdä jos hän sopisi suomenpienhevosmittoihin (alle 148cm).

Aamun Ihme kilpailee aluetasolla esteitä, mutta kaudella 2016 päätavoite on Mambun kantavaksi saaminen. Minulla on estealuemestaruus hopeaa  vuodelta 2013 ja kultaa vuodelta 2014. Tavoitteet Minimatin kannalta 2016 on kilpailla kansallisella ( taso III) tasolla esteitä avoimissa ja suomenhevosluokissa, osallistua suokkiSM:iin, kilpailla kansallisella tasolla koulua suomenhevosluokissa sekä aluetasolla avoimia luokkia HeA-VaB.

SOLHEDSin tuotteet ovat oiva lisä hyvänvoivan hevosen elämään. Mambulla on pitkä ja tuuhea häntä ja siihen on Derma 9-Luxury Shine&Care hyvä selvitysaine. Masalla taas on kuiva ja hilseilevä harjamarto mihin sama tuote tuo kosteutta ja vähentää hilsettä.