Kaviohuolto

Hevosen kavioiden asianmukaiseen perushuoltoon kuuluu säännöllinen kengitys tai mikäli hevosesi on kengättä niin vuolu. Hevosen suositeltava kengitysväli on yksilöllinen, mutta kaviot olisi hyvä tarkastaa 4 – 8 viikon välein, riippuen hevosesi käytöstä. Huolehdi myös, että tarhojen pohjat ja kuivike karsinassa tai pihatossa on asianmukaisessa kunnossa. Liikunta ja ravinto vaikuttavat myös oleellisesti kavioiden kuntoon.

Kavioiden uloimman kerroksen eli sarveisseinämän kosteusaste vaikuttaa kavioiden kestävyyteen. Asianmukaisissa olosuhteissa (ravinto, liikunta, alusta) hevonen pääsääntöisesti itse säätelee kavion optimaalista kosteustasapainoa. Liian kuivat tai kosteat kaviot ovat alttiimpia kaviovaurioille esim. halkeamille, lohkeamille. Tyypillinen kosteusvaje kavioiden pinnassa kesäisin on sarveisseinämän uloimman osan eli kiillekerroksen kuivuminen, etenkin ruununrajassa.
Monet kavioiden hoitotuotteet sisältävät kaviolle haitallisia aineita kuten tervaa, formaliinia ja haitallisia liuottimia. Vääränlainen ja turha kaviotuotteiden käyttö voi muuttaa kavioiden optimaalista kosteustasapainoa ja heikentää kavioiden laatua, etenkin heikkolaatuisten kavioiden osalta.

Derma10 Heel Balm on vedetön kosteusvoide kavioiden huoltoon. Derma10 Heel Balm antaa myös kauniin kiillon kavioille. Derma10 Heel balm kosteuttaa kavion seinämää häiritsemättä kavion omaa toimintaa. Derma10 Heel Balm – voidetta voi käyttää hevosesi yksilöllisen tarpeen mukaan.

Osalle hevosista voi kavioiden pintaan, anturaan ja säteen uurroksiin muodostua haitallista mikrobikasvustoa (esim. bakteeri, sieni). Mikrobikasvuston hallintaan voi kaviot pestä Derma1 Skin Care shampoolla. Kostuta kaviot ja hiero Derma1 shampoota ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia ja huuhdo shampoo pois. Mikäli hevosesi käyttää ”buutseja”, tulee buutsit muistaa desinfioida ja pitää puhtaana myös sisältä.

Konsultoi aina kengittäjää ja eläinlääkäriä hevosesi kavioiden kunnosta sekä mahdollisen hoidon tarpeesta. Älä käytä tuotteita joiden ainesosia et tiedä.